Tällä viikolla blogin päivittäminen on ollut hiljaisempaa. Eipä sillä, että täältä olisi ollut mitään raportoitavaakaan. Viikon teemana on siis ollut sairastelu. Lievä kuumeilu ja kurkkukipu on vaihtunut yskään ja nuhaan, onko muutos hyvä vai huono, en tiedä... Huomisen voisi vielä pyhittää levolle, ja lauantaikin menee todennäköisesti laskematta, sillä töitä on sille päivälle tiedossa aika paljon. Olisi hienoa, jos sunnuntaina pääsisi mäkeen.

Niin, töistä... Olen jättänyt CV:ni pariin baariin, mutta mitään vastausta ei ole kuulunut. Kohta on jo maaliskuu, joten voi olla, että loppukevään aikana ei tarvitse töistä stressata. Eipä tuo hirveänä haittaa, sillä kyllä tämä "joutenolo" maistuu. On kiva, kun laskupäivän jälkeen voi vain jäädä hengailemaan kämpille, ja kyllähän päivällä jaksaa paremmin urheilla, kun alla on kunnon yöunet. Viime perjantaina tein ekstra-hommia hakemalla erään ruotsalaisen rouvan Geneven lentokentältä. Hyvällä tuurilla näitä keikkoja siunaantuu lisää kevään aikana, ja mielelläni niitä tekisinkin, sillä tilaajat ovat varsin varakkaita, mikä merkitsee hyviä ansioita.

Viime viikko on ollut lämmin ja aurinkoinen. Kyliltä alkavat lumet olla sulaneet ja kuulemma joissain rinteissäkin paistaa jo kivet läpi. Uutta lunta kaivattaisiin. Alkuviikoksi on luvattu kevyttä sadetta, mutta kunnon dumppi antaa odottaa itseään...